Muonituspäällikkö: Kerttu Tyrväinen |
Suurleirin ruokalista on valmistunut
Muonituksen avoimet tehtävät
Suurleirin herkullisia ruokia suunnitellaan parhaillaan. Leirikeittiö tulee sijaitsemaan keskeisellä paikalla leirialueella, ja kaikki ruoka valmistetaan siellä kenttäkeittimillä. Näin myös leirin omat äidit ovat läsnä leiripäivien tuoksinassa.
Vuoden 2010 suurleirikoitokseen palokuntanaisia tarvitaan mukaan ja paljon! Myös miehiä toivotaan mukaan. Tavoitteena on saada noin 130 muonittajaa ja kanttiininhoitajaa. Heistä 35 on tekemisissä varsinaisen ruoanvalmistuksen kanssa. Katso muonituksen työpaikkailmoituksista.
Muonitus tapahtuu kenttäkeittimillä leirin välittömässä läheisyydessä. Muonituspaikka sijoittuu Kuukkeli-kodan ja harjoituskentän välimaastoon. Linjastoja tulee 8 normaalia ja 1 erityisruokavalio/santsilinja. Kuhankeittäjässä eli uudessa keittiörakennuksessa valmistetaan salaatit ja erityisruokavaliot.
Leirille tulee kolme kanttiinipistettä. Niiden valikoimiin kuuluvat leirimunkit, jäätelöt, limut ja kaikki muutkin leirillä välttämättömät herkut.
Leirin mittaiseen tilaisuuteen ei vaadita salmonellatodistusta. Terveystarkastajan suositus kuitenkin on, että salmonellatodistus olisi syytä hankkia, jos on tehnyt yli 3 vrk mittaisen matkan Pohjoismaiden ulkopuolelle 3 kk:n kuluessa ennen leiriä. Hygieniapassia suositellaan heille, jotka ovat tekemisissä varsinaisen ruoanvalmistuksen kanssa.
Muonittajille ja kanttiininhoitajille on varattu majoitustilat läheiseltä koululta. Leirin johtoryhmä on luvannut kaikille emäntätyötä tekeville leiriasut. Asu julkistetaan syksyn kuluessa.
Virkistys on tärkeä osa leirillä viihtymistä ja jaksamista. Erityisesti emäntätyötä tekeville on suunniteltu hierojan ja taukojumpparin/ergonomin palveluja. Hieronta vireyttää lihaksia työjakson jälkeen, ja taukojumppakin piristää kummasti. Ergonomi osaa neuvoa oikeita työasentoja, mikä on tärkeää hyvinvoinnin kannalta pidemmälläkin aikavälillä.
MPK:n (Maanpuolustuskoulutusyhdistys) kanssa on tehty sopimus muonituskurssin järjestämisestä. Yhteistyö on tärkeää, koska sitä kautta saadaan sekä apukäsiä muonitukseen että monipuolisesti kalustoa leirin käyttöön. Varautumisnäkökulmasta on merkittävää se, että muonituskurssilla koulutetaan väkeä poikkeusolojen muodostelmiin. Lisäksi MPK:lta saadaan apua vartiointitehtäviin ja leiriradion rakentamiseen.
