Leiri-T-paidat on sisällytetty leirin hintaan, joten jokainen leirimaksun maksava leiriläinen saa leiri-T-paidan saapuessaan leirille. Se tulee olemaan vaaleansininen logolla varustettu, hieman erilainen kuin myynnissä oleva paita. T-paidan kuva laitetaan leirin nettisivuille, kun se valmistuu. Ajatuksena on, että leiri-T-paitaa tullaan käyttämään leirin avajaisissa, vierailupäivänä ja leirin päättäjäisissä, jolloin kaikki leiriläiset ovat sonnustautuneet samanlaiseen asuun ja näin tunnistetaan leiriläiseksi. Muistattehan laittaa ilmoittautumislomakkeeseen leiri-T-paidan koon, jotta saat oikean kokoisen T-paidan.
Uimaan pääsee, mutta vain oman palokunnan ohjaajan mukana, ohjelmaan merkittyinä aikoina. Jokaista 10 uimaria kohden tulee olla yksi ohjaaja valvomassa uintia koko ajan. Leiriläisten peseytyminen tapahtuu suihkukonteissa. Leiriläisille ei ole järjestetty saunomismahdollisuutta. Toivomme suotuisia kelejä!
Peruslähtökohta on, että kaikki majoittuisivat samassa yhdessä isossa teltassa, johon tulisi mahduttaa myös varusteet jne. eli erillisiä varustelttoja ei alueelle tule mahtumaan. Ilmoittautumisen yhteydessä lisäkentät osioon tulee ilmoittaa telttojen määrät ja koot.
Toimihenkilöille tarjotaan neljä kertaa päivässä valmis ateria, peseytymismahdollisuudet ja laadukasta ja mukavaa vapaa-ajan ohjelmaa. Nämä kulut katetaan heidän leirimaksullaan. Eihän ole tarkoitus, että nuoret maksavat aikuistenkin kulut? Sehän tarkoittaisi, että nuorten leirimaksu olisi tuplahintainen.
Perheleiriin majoittuvat sellaiset palokuntalaiset, joilla on pieniä lapsia. Lapset menevät päiväksi lapsiparkkiin, kun aikuiset ovat tekemässä leiriä, esim. kouluttamassa tai kanttiinissa jne. Perheleiriläisille on varattu leiriltä oma alue, johon pääsee kätevästi vaunujen ja telttojen kanssa majoittumaan.
Leirille odotetaan 4500 osallistujaa. Mutta jos tammikuussa jo huomaisimme, että leirille olisikin tulossa vain 3000, ehtisimme vielä muuttaa esim. ruokatilauksia. Muuten meillä olisi ylimääräistä ruokaa 1500 leiriläiselle jne. Kun puhutaan näin isoista määristä, pitää tilaukset tavarantoimittajille tehdä ajoissa, siksi tieto leirin koosta on saatava ajoissa.
Leirimaksu/päivä/henkilö on noin 21 euroa. Leirimaksulla jokainen leiriläinen saa:
Ateriakuluihin sisältyvät myös ruoan valmistamiseen tarvittavat välineet ja ruokailussa käytettävä telttakatos, jotka vuokrataan. Peseytymis- ja hygieniapalveluihin sisältyvät mm. lämmin vesi ja jätevesistä huolehtiminen. Lisäksi leirin järjestämiseen liittyy monenlaista rahallista kulua leirimateriaalien kuljettamisesta leirin rakentamiseen, vessapaperista sähköihin, koulutusmateriaaleista vapaa-ajanohjelmaan. Jotta leiriläisille olisi tämä kaikki tarjolla, joudutaan se leirialueelle rakentamaan, ja tästä se leirimaksu koostuu.
Kirjaudutaan sisään HAKA palokuntarekisteriin. Ensin tarkistetaan kaikkien henkilökohtaiset tiedot ja sitten vielä viime kesänä käydyt kurssitiedot. Tämän jälkeen mennään kalenteriin ja avataan sieltä oman toimialueen leiri. Sieltä mennään kohtaan ”ilmoita henkilö tapahtumaan”. Tämän jälkeen klikataan niiden henkilöiden kohdalta ne kurssit ja toimialat, joille henkilö on menossa. Muista myös laittaa leiri-T-paidan koko. Lisätietokenttään ilmoitetaan, millainen teltta on tulossa, ja määrä myös. Ilmoittautumisen jälkeen voit tulostaa itsellesi tulosteen, jossa näkyvät ilmoitetut henkilöt. Jos tarvitsee tehdä muutoksia osallistujiin ennen tammikuun loppua, niin sinne vain uudestaan ja tekemään muutokset. Jos ilmoittaudut tammikuun 2010 jälkeen, nousee ilmoittautumismaksu 10 eurolla joka kuukausi. Ilmoittautumiset tällöinkin tapahtuvat HAKAn kautta.
Erillistä varhaisnuortenkurssia leirille ei tule. 7-9 vuotiaat menevät alkukursseille ikänsä mukaisesti ja majoittuvat oman palokuntansa väen kanssa.